Emot kaudelle 2027 ennakkovarattavissa

 

Mehiläistila hunajalinna sijaitsee Kauhajoella ja harjoittaa mehiläistarhausta aronkylän sekä päntäneen kylän alueella. Lisäksi pieni tarhausalue sekä paritustarha sijaitsee Kristiinankaupungissa.

Pääprioriteettimme on emonkasvatus ja vielä tarkemmin jalostus, vaikka luonnollisesti hunajaakin tuotamme, se kun on niillä hemolymfassa. Tähtäämme kestävien mehiläislinjojen aikaansaamiseen perinteisen jalostuksen, viimeisimmän tiedon sekä keinosiemennyksen turvin.

Mehiläismateriaalimme on pääosin omaa, alunperin 70 luvulta asti Suomessa kasvatettua buckfast linjaa jota olemme jalostaneet kestävämpään suuntaan vuodesta 2014. Juhani Lundenin vuodesta 2008 ilman varroantorjuntoja jalostettua buckfast kantaa olemme yhdistäneet omaamme 2021 lähtien.
Varroaa vastustavat emot

2022 Tarhaus-alueen reunamille tuotiin myös alkuperäisrotua Pohjolan tummaa mehiläistä.  Tummille meillä on myös oma varroan kestävyyteen tähtäävä jalsotusohjelma.